Sade piiskasi liittovaltion rakennuksen ikkunoita kuin joku olisi yrittänyt pestä koko kaupungin pois.
Kahdeskymmenesyhdeksäs kerros oli lähes tyhjä.
Vain kopiokone surisi käytävän päässä ja ilmastointi puhalsi kylmää ilmaa vanhojen paperien hajun sekaan.
Virallisesti yksikköä ei ollut olemassa.
Se oli perustettu tutkimaan tapauksia, jotka putosivat valtioiden väliin kuin veitsi lattialankkujen rakoon.
Asekauppaa. Kyberrikollisuutta. Rahanpesua. Katoamisia.
Ja joskus pienet kylät osasivat pitää salaisuuksia paremmin kuin suuret kaupungit.
Daniel "Danny" Korpela seisoi ikkunan ääressä kahvimuki kädessään.
Pitkä. Hartiakas. Kolmen päivän parta. Katse, joka ei koskaan täysin levännyt.
Pöydällä hänen takanaan lojui vanha valokuva suomalaisesta naisesta mökin portailla.
Danny vilkaisi kuvaa vain kerran päivässä. Aina liian nopeasti.
Ovi aukesi ja yksikön johtaja Eleanor Graves astui sisään kansio kädessään.
Graves pudotti kansion pöydälle.
Kansiossa oli nuoren miehen valokuva.
Joni Mäkitalo. 22 vuotta.
Paikallispoliisi halusi sulkea tapauksen tavallisena rattijuopon ulosajona.
Mutta autoa ei ollut löytynyt.
Eikä Jonia.
Danny nosti katseensa.
Valokuvien joukossa oli huoltoasema, järvi, vanha baari, mutainen metsätie ja hylätty saha järven rannalla.
Danny nappasi pitkän villakangastakkinsa tuolin selältä.
Ukkonen jyrähti Manhattanin yllä.
Ja tuhansien kilometrien päässä Kettukosken musta järvi odotti hiljaa.