Lokakuinen metsä oli hiljainen ja märkä.
Keskellä ei-mitään kohosi jotain, mikä näytti pudonneelta avaruusalukselta.
Biosfääri-3 oli valtava, tummennetusta lasista ja titaanista rakennettu geodeettinen kupu.
Sen oli tarkoitus todistaa, että ihminen voi elää täysin eristettynä viisi vuotta.
Kolme vuotta oli kulunut ilman ongelmia.
Sitten kuplan ulkoiselle huoltoluukulle osui riistakamera.
Kuvassa näkyi käsi, joka painoi veristä kämmenenjälkeä teräkseen.
Danny astui raskaissa maihareissaan betonitasolle ilmalukon eteen.
Veri oli kuivunut ja muuttunut tummanruskeaksi.
Sen alle oli raapustettu hätäisesti yksi sana: ULOS.
Laura kytki salkkutietokoneensa oven huoltoporttiin.
Oven yläpuolella oleva linssi pyörähti ja syttyi palamaan himmeän sinisenä.
Kaiuttimesta kuului pehmeä, synteettinen naisääni.
Danny nojasi seinään ja katsoi kameraan.
Laura katsoi näyttöään ja rypisti kulmiaan.
Ilmalukon raskaat salvat kolahtivat auki.
Paine-ero suhahti korvissa ja oven raosta tulvahti heti kuuma, ummehtunut ja pistävän makea tuoksu.
Se haisi mätänevältä kasvillisuudelta ja kostealta mullalta.
Danny veti pistoolinsa kotelosta.
He astuivat sisään.
Ulkopuolen Suomen syksy katosi silmänräpäyksessä.
Kuvun sisällä oli hämärää, ja valtavat, tuntemattomat köynnöskasvit peittivät teräsrakenteet.
Katosta tippui kuumaa lauhdevettä kuin sademetsässä.
Keskellä käytävää makasi rikkoontunut tutkimustabletti, jonka näyttö välkkyi vihreänä.
Yhtäkkiä jostain tiheikön syvyydestä, satojen metrien päästä, kuului metallinen kolahdus.
Sitten kuului raskaiden, paljaiden jalkojen juoksua teräsritilää vasten.
Se katkesi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.