Danny tarttui Lauraa käsivarresta ja kiskaisi hänet pois putoavan ilmanvaihtoritilän alta.
Ylhäältä pimeästä aukosta kuului tuttua, nälkäistä urinaa.
Samaan aikaan huoneen happitasomittari alkoi vilkkua punaisena ja ilmanpaine laski vauhdilla.
Danny potkaisi raskaalla maiharillaan esteet tieltä ja väänsi luukun auki voimalla.
Alta paljastui pystysuora kuilu ja ruosteiset terästikkaat, jotka johtivat suoraan Biosfäärin perustuksiin.
He laskeutuivat alas juuri, kun ensimmäinen mutanttitutkijan pitkä, suonikas käsi kurotti palvelinhuoneen katosta lattialle.
Alhaalla vesi ulottui nilkkoihin.
Betoniset seinät täällä maanalaisella Sektorilla 6 olivat kylmät ja limaisen levän peitossa.
Taskulampun keila pyyhkäisi pitkin pitkää huoltokäytävää ja pysähtyi noin kymmenen metrin päässä olevaan hahmoon.
Mies istui selkä seinää vasten, raskaat sähkökaapelit sylissään.
Hänellä oli yllään valkoinen laboratoriotakki, jonka rinnassa luki: Dr. Marcus Lin, varajohtaja.
Toisin kuin ylhäällä liikkuvat olennot, tämä mies oli kuollut ihmisenä.
Hänen ihonsa oli kalpea, mutta hänen kasvoillaan ei ollut mutaation merkkejä.
Hänen oikea kätensä oli puristunut nyrkkiin sydämen kohdalle.
Laura laskeutui polvilleen vainajan viereen ja avasi varovasti miehen kylmät sormet.
Kämmenen sisällä oli pieni, verinen muistitikku ja rypistetty paperilappu.
Paperiin oli kirjoitettu tärisevällä käsialalla suomeksi: SE EI OLE ENÄÄ ELENA. SE ON YDIN.
Danny katsoi käytävän päähän, jossa häämötti massiivinen, pyöreä titaaniovi.
Oven yläpuolella välkyi himmeä, vihreä valo: KESKUSHOLVI.
Maan alta, suoraan oven takaa, alkoi kuulua hidasta, mekaanista jyskytystä.
Se kuulosti jättimäisen sydämen lyönneiltä.