Aamu ei tullut saarelle – se vain vaaleni sen verran, että pimeys muuttui harmaaksi. Tuuli oli heikentynyt, mutta meri hakkasi edelleen rantaan kuin olisi yrittänyt muistuttaa, että se oli yhä hereillä. Danny ja Laura kulkivat kohti Arvo Lehtisalon taloa. Se oli saaren suurin rakennus, vanha ja jykevä, kivijalka syvällä maassa kuin se olisi juurtunut sinne.
Arvo odotti heitä kuistilla. Hänellä oli yllään paksu villapaita ja katse, joka ei enää ollut pelkkä varautunut – se oli puolustava.
“Te olette olleet liikkeellä yöllä,” Arvo sanoi. “Se ei ole viisasta.”
Danny pysähtyi muutaman metrin päähän. “Meidän työ ei ole viisasta. Se on välttämätöntä.”
Arvo ei vastannut heti. Hän katsoi rantaan, varastorakennuksen suuntaan. “Jari teki virheen. Hän kaivoi asioita, jotka olisi pitänyt jättää rauhaan.”
Laura astui esiin. “Kuten mitä?”
Arvo käänsi katseensa heihin. “Te ette ymmärrä tätä saarta. Täällä menneisyys ei ole mennyt. Se on vain jäänyt pinnan alle.”
Danny tunsi, että Arvo ei puhunut vain metaforasta. “Jari kirjoitti nimikirjaimet ‘S. L.’ seinään. Mitä se tarkoittaa?”
Arvo jähmettyi. Se oli ensimmäinen selkeä reaktio, jonka he olivat häneltä saaneet. Hänen silmänsä kapenivat, ja hän puristi kätensä nyrkkiin.
“Se ei ole minun nimeni,” Arvo sanoi. “Mutta se on minun taakkani.”
Danny odotti. Arvo hengitti syvään, kuin olisi päättänyt sanoa jotakin, mitä ei ollut aikonut.
“Minulla oli veli,” Arvo sanoi. “Sakari Lehtisalo. Hän katosi vuonna 1993. Juuri silloin kun salakuljetus oli pahimmillaan. Hän oli mukana… asioissa, joista en ole ylpeä.”
Laura kirjoitti muistiin. “Katosi miten?”
Arvo katsoi merelle. “Troolari Helmi oli silloin uusi. Sakari käytti sitä kuljetuksiin, joita ei olisi pitänyt tehdä. Eräänä yönä hän lähti merelle eikä koskaan palannut. Troolari löytyi myöhemmin, tyhjänä. Jään alta. Juuri kuten nyt.”
Danny tunsi kylmän kiristyvän ympärilleen. “Ja nyt Helmi on palannut.”
Arvo nyökkäsi hitaasti. “Joku toi sen takaisin. Joku, joka haluaa muistuttaa menneestä. Tai jatkaa sitä.”
Laura katsoi Arvoa tarkasti. “Jari tiesi tästä?”
“Liikaa,” Arvo sanoi. “Hän löysi jotakin, mitä Sakari oli jättänyt jälkeensä. Ja joku ei halunnut sen tulevan esiin.”
Danny astui lähemmäs. “Kuka?”
Arvo ei vastannut. Hän katsoi kylää kohti, sen pimeitä ikkunoita, sen hiljaisuutta. “Täällä on ihmisiä, jotka eivät halua teidän olevan täällä. Ja he eivät ole yksin.”
Danny tunsi, miten ilma muuttui. Se ei ollut vain kylmä – se oli varoittava. Joku tarkkaili heitä. Joku, joka oli ollut varastolla yöllä.
“Arvo,” Danny sanoi. “Meidän täytyy tietää kaikki. Nyt.”
Arvo katsoi häntä pitkään. Sitten hän avasi kuistin oven ja viittasi heitä sisään.
“On aika kertoa, mitä Sakari teki,” Arvo sanoi. “Mutta varoitan teitä. Se, mitä hän jätti jälkeensä, ei ole vain historiaa. Se on yhä täällä.”
Danny astui sisään. Laura seurasi. Ovi sulkeutui heidän takanaan, ja tuuli ulvoi ulkona kuin olisi yrittänyt estää heitä kuulemasta totuutta.