Nuori nainen seisoi rantapolulla sylinteri kädessään kuin se olisi ollut osa häntä – kuin se olisi ollut avain johonkin, mitä hän oli kantanut mukanaan koko elämänsä. Tuuli repi hänen huppuaan, ja majakan valo pyyhkäisi hänen kasvojensa yli paljastaen piirteet, jotka olivat yhtä aikaa vieraat ja tutut.
Sakarin poika ei liikkunut. Hän vain tuijotti.
“Sinä… et voi olla—”
Nainen nyökkäsi hitaasti. “Isä ei kertonut sinusta. Hän ei kertonut minustakaan. Hän yritti pitää meidät erillään, jotta kumpikaan ei joutuisi siihen, mitä hän kantoi.”
Danny astui lähemmäs. “Mikä sinun nimesi on?”
Nainen epäröi hetken. “Silja. Silja Lehtisalo.”
Laura hengitti syvään. “Sakarin tytär.”
Silja nyökkäsi. “Minä olin lapsi, kun isä katosi. Arvo otti minut huomaansa. Hän sanoi, että Sakari oli tehnyt virheitä, mutta että hän oli yrittänyt korjata ne. Arvo yritti suojella minua – ja sinua,” hän katsoi Sakarin poikaa, “mutta hän ei pystynyt suojelemaan kaikkea.”
Danny laski pistoolin hieman. “Arvo tiesi, että venäläiset tulivat?”
Silja nyökkäsi. “Hän näki heidät ensimmäisenä. Hän tiesi, että he etsivät lastia. Hän tiesi, että he tappoivat Sakarin. Hän näki sen.”
Sakarin poika jähmettyi. “Arvo… näki?”
Silja katsoi maahan. “Isä yritti paeta. Hän piilotti lastin majakkaan ja juoksi rantaan. Venäläiset saivat hänet kiinni. Arvo oli silloin nuori. Hän ei uskaltanut puuttua. Hän vain katsoi.”
Danny tunsi kylmän kiristyvän ympärilleen. “Siksi Arvo pelkää totuutta.”
Silja nosti katseensa. “Koska totuus ei ole vain se, että Sakari salakuljetti. Totuus on se, että Arvo antoi hänen kuolla.”
Hiljaisuus putosi heidän ympärilleen kuin jäälohkare.
Laura astui lähemmäs. “Arvo auttoi venäläisiä palaamaan?”
Silja pudisti päätään. “Ei. Hän yritti estää heitä. Hän piilotti kartat. Hän valehteli heille. Hän ohjasi heidät väärille reiteille. Mutta he löysivät minut. He tiesivät, että Sakari oli jättänyt jotakin jälkeensä. He luulivat, että minä tiesin missä se oli.”
Danny tunsi vatsassaan kylmän painon. “Tiesitkö?”
Silja katsoi sylinteriä kädessään. “En. En ennen kuin Jari tuli luokseni. Hän oli löytänyt osan lastista majakasta. Hän tiesi, että Sakari oli piilottanut loput jonnekin, missä vain me – hänen lapset – voisimme löytää sen.”
Sakarin poika hengitti raskaasti. “Isä… jätti meille viestin?”
Silja nyökkäsi. “Majakan huoltotilassa. Jari löysi sen. Hän tuli kertomaan minulle. Mutta venäläiset seurasivat häntä. Minä yritin auttaa häntä piiloutumaan. Sakarin poika tuli paikalle ja pelasti hänet lopulta.”
Danny katsoi nuorta miestä. “Siksi Jari oli majakan tunnelissa.”
Silja jatkoi:
“Arvo tiesi, että venäläiset eivät luovuttaisi. Hän tiesi, että saari ei kestäisi uutta väkivaltaa. Siksi hän lähti. Hän aikoo tuhota lastin lopullisesti.”
Laura jähmettyi. “Missä se on?”
Silja katsoi majakkaa. “Siellä missä isä piilotti kaiken. Majakan juuren alla. Kivien välissä. Paikassa, johon vain hänellä oli pääsy.”
Danny tunsi, miten palaset loksahtivat paikoilleen – mutta nyt ne muodostivat kuvan, joka oli vaarallisempi kuin mikään aiempi.
“Arvo aikoo tuhota lastin,” Danny sanoi. “Mutta venäläiset aikovat estää sen.”
Silja nyökkäsi. “He ovat jo liikkeellä.”
Majakan valo pysähtyi hetkeksi, kuin se olisi yrittänyt varoittaa.
Ja silloin he kuulivat sen.
Kaukaa, majakan suunnalta – metallinen kolahdus. Sitten toinen.
Askeleita.
Kaksi.
Kolme.
Sakarin poika nosti katseensa. “He ovat löytäneet Arvon.”
Danny nosti pistoolin. “Meidän täytyy mennä.”
Silja puristi sylinteriä. “Minä tulen mukaan. Tämä on meidän perheemme tarina. Ja se päättyy tänään.”
Tuuli ulvoi. Meri hakkasi rantaan.
Saari tuntui vetävän henkeä – ennen kuin se päättäisi, kuka jää pinnalle ja kuka uppoaa jään alle.